2010-luku: Kasvamisen ja oppimisen vuosikymmen

Olen muutaman päivän pohdiskellut, että mitä ihmettä tuosta 2010-luvusta jäikään mulle käteen. Iloa ja rakkautta, mutta myös paljon surua ja kipua.

Kun vuosikymmen edellisen kerran vaihtui, mä olin tosi rikki. Olin ollu jo pitkään tosi yksinäinen ja syksyllä 2009 koulukiusaaminen räjähti ihan uusiin ulottuvuuksiin. En enää tienny, oliko siitä helvetistä ulospääsyä. Jotenkin mä kuitenkin päätin olla vahva ja selvitä, vaikka sitten yksin koko maailmaa vastaan.

Yksinäisyys alkoi kuitenkin yläkoulun kuluessa helpottaa ja maailma alkoi näyttää pikkuhiljaa mulle muitakin värejä, kuin pelkkää mustaa. 2010-luvusta tuli mulle taistelun ja toivon vuosikymmen.

Mä päätin toivoa. Päätin toivoa, että kyllä tää elämä tästä vielä helpottaa. Opettelin tekemään asioita, joista tulee mulle hyvä mieli ja parhaimmillaan unohdin sen murheen, jota kannoin mukanani. Pikkuhiljaa aloin onnistua elämässä. Mulle tuli parempi olo ja pystyin katsomaan itseäni lempeämmin. Pystyin arvostamaan itseäni sellaisena, kuin olen, enkä sellaisena, kuin yhteisö olisi halunnut mun olevan. Ennen kaikkea opin kuuntelemaan itseäni. Opin unelmoimaan.

Kun osasin kohdella itseäni lempeämmin, pystyin kohdella myös muita lempeämmin. Opettelin antamaan anteeksi. Pyrin päästämään irti vihasta. En halunnut katkeroitua. Opettelin luottamaan. Ja ennen kaikkea opettelin rakastamaan – jokaista.

Olin päättänyt tehdä itsestäni vahvan. Vuosikymmenen vaihtuessa 2010, ollessani seitsemännellä luokalla kuvittelin, ettei vahvaa voi satuttaa, ei kukaan, en edes minä itse. Olin kuitenkin väärässä. Vahvaankin voi sattua.

Jokainen irti revitty pala päästää myös jotain sisään, yleensä jotain hyvää. Jokainen kipu opettaa ja jokainen haava antaa korvaamatonta kokemusta. Ilman mun kipua, en olisi koskaan kasvanut sellaiseksi Ihmiseksi, kuin olen.

Olen oppinut katsomaan maailmaa avoimesti, mutta samalla kriittisesti. Olen utelias ja haluan oppia joka päivä jotain uutta. Haluan kyseenalaistaa. Haluan ymmärtää. Toisinaan haluan ymmärtää enemmän, kuin pystyn käsitellä. Siksi on olemassa päiviä, kun kannan harteillani myös tämän maailman murheita. Ahdistun ilmastosta, sodasta, ihmisoikeusrikkomuksista, nälänhädästä tai ylipäänsä uutisista. Ja sitten haluan auttaa. Haluan auttaa kaikkia.

Tie vuoteen 2020 on ollut pitkä ja kivinen. Joskus elämä sattuu, mutta nykyään enemmän siksi, että maha ei kestä, kun naurattaa. Vuonna 2020 olen vanhempi, kuin koskaan ennen. Olen vahvempi, onnellisempi ja uskallan pikkuhiljaa keksiä uusia unelmia toteutuneiden tilalle.

2010-luvulla tein töitä itseni, unelmieni ja tulevaisuuteni eteen. Nyt suurimmat unelmani ovat toteutuneet: pääsin opiskelemaan unelma-alaa ja löysin kourallisen ystäviä, joita en olisi koskaan uskonut löytäväni. Ja Ai niin, kävin Afrikassa! Enkä vain käynyt, vaan opetin siellä englantia!

Kymmenen vuotta sitten en olisi uskonut, että seison tässä ylpeästi omana itsenäni ja olen aidosti kiitollinen elämästä.

Saan ilokseni aloittaa uuden vuosikymmenen tavoittelemalla ensimmäistä tutkintodistusta yliopistosta ja johtamalla mulle rakasta ainejärjestöä Poikkeusta.

Hyvää alkanutta 2020-lukua kaikille. Olkoon tämä toinen kasvamisen ja oppimisen vuosikymmen, jonka metkut saavatkin tulla yllätyksenä!

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s